Eilen se sitten oli - ensimmäinen bussimatka! Lähdettiin koko porukan voimin matkaamaan bussilla. Petu ja Aki olivat bussissa juuri sen aikaa, että Petu rauhoittui uudessa kulkupelissä. Siihen ei mennyt kauaa, hyvä että ehdittiin kahta kilometriä matkaamaan  Linjan 71 bussista tuli Petun ensimmäinen linja-autokaveri, ja kun poika rauhoittui, annettiin Elinan jatkaa matkaa yliopistolle ja Aki ja Petu hyppäsivät pois. Bussimatkailu sinällään ei pojille ollut missään määrin rankkaa, mutta voi sitä matkan määrää mikä piti kävellä kotiin! Lopulta molemmat perheen äijät pääsivät kuin pääsivätkin kotiovelle asti.

Tänään olikin jo sitten toinen kerta bussissa - edelleen samalla linjalla. Nyt Petu otti rennosti jo melkein heti kun vain löysi kuivan kohdan bussin lattialta, joten jätettiin jälleen Elina bussiin ja poijaat hyppäsivät pois ja lähtivät kotiin. Tällä kertaa kotiin kävely ei ollut enää jokaisen lumipaakun nuuhkimista, vaan pienemmässä riitti virtaa. Päätti meinaan juoksuttaa tuota isompaansa toista kilometriä, kun ei malttanut paikallaan pysyä! Lopulta oli kuitenkin pakko tulla kotiin, kun ei tuo 9 viikkoinen ymmärrä milloin se väsyy...

Iltapäivällä lähdettiin Petun kanssa ensimmäiselle vierailulle. Määränpäänä oli Elinan isovanhempien koti Keravalla, ja tällä kertaa junamatka kestikin jo jokusen tovin (siis jopa yksi junan vaihto matkalla). Poika ei todellakaan ehtinyt jännittää, sillä junaan noustessamme ensimmäinen nainen oli jo innosta hihkuen osoittamassa vieressään ollutta vapaata paikkaa että "Tulkaa tänne! Tässä on vapaata!" Kyllä Petun sitten kelpasi olla rapsutettavana - harmi vain, että tämä nainen joutui jäämään pois jo toisella asemalla. Pääasia kuitenkin oli se, että Petu ei pelännyt junassa (toisin kuin eka kerralla, jolloin oli pieni melkein paniikissa...).

Päästiin sitten Keravalle, ja jälleen oli Petulla ihmeteltävää kun matkusi sen muutaman minuutin autossa - mutta eipä ollut juuri moksiskaan siitäkään  Oltiin sentään oltu jo ehkä viisi minuuttia Elinan isovanhempien luona, niin Petu oli kuin kotonaan: kiskoi Akin kenkää ympäri eteistä ja pureskeli isoisän housunlahjetta. Elikkä poika oli aivan oma itsensä.

Käytiin ulkonakin, ja kun oltiin vieraassa kaupungissa, niin stadilaiskoiramme päätti haukkua melkein kaikki vastaantulevat maalaiset   Onneksi vanhan kotikaupunkimme asukit eivät olleet millänsäkään, katsoivat vain kuinka suloinen tuo hauvavauva on. Ja löydettiin pieni jalkapallo lumipenkasta, ja siitäkös Petu innostui! Olihan se varsin hupaisaa katseltavaa kun toinen tökkii palloa vuoroin kuonolla vuoroin tassuillaan ja yrittää pysyä perässä. Kyllähän Petu pysyikin, mutta Akin jalat eivät pysyneet kaikkein tiukimmissa käännöksissä mukana. Ja niinhän siinä kävi, että todistettiin hetken aikaa sitä, kuinka isäntä juoksee koiransa perässä tavoitellen livennyttä taluttimen päätä  Menihän siinä sentään jo puolitoista viikkoa.....

Koirassa siis ilmeisesti riittäisi vauhti agilityyn, mutta mitenkähän mahtaa olla tuon isännän laita? Noh - treeniä, treeniä

Sama mikä kotonakin - puruluurulla on jotain niiiiiiiin hyvää  

Niin, kyllähän sitä piti olla sitten myös edustavana kun oltiin uudessa paikassa (ja poika oli tässä asennossa tasan sen verran että saatiin kuvan napattua...)